Ajattelin päivitellä teille kuulumisiani, kun ensimmäinen, kokonainen työkuukausi Hehkunlähteessä on takanapäin. Maaliskuu meni nopeasti uuden paikan lumoissa. Kuukausi alkoi 1.3 Hehkunlähteen avajais-tutustumispäivällä, jossa rento fiilis ja ilmapiiri kohtasivat toisensa. Ikimuistoinen päivä yhdessä teidän kanssanne, jota on mukava muistella jälkikäteen.

On ollut ihanaa saada teiltä palautetta liiketilasta ja hoidoista, joita teen koko sydämestäni ja vahvalla ammattitaidollani etsien ratkaisuja myös haastaviin iho-ongelmiin. Sarjahoidoista mikroneulaukset ovat olleet suosiossa tänä talvena ja keväänä. Näitä on ollut mukava tehdä ja nähdä tuloksia ihoissa. Sarjahoitojen hyvä puoli on, että pystymme yhdessä seuraamaan pidemmältä ajalta muutoksia ihossasi sekä saamme tuloksellista ihonhoitoa, joiden vaikutukset pysyvät pidempään kasvoilla ja ihosi hyötyvät niistä.


Pyörähdin maaliskuun alussa Pevonia hoitosarjan koulutuksessa. Oli mukava päästä näkemään tuttuja ja uusia kollegoita ympäri Suomen. Tänä vuonna Pevonia lanseeraa uuden hoitolinjan valikoimaansa, josta moni hyötyy ihonhoidollisesti ympäri vuoden, mutta erityisesti syksy/talviaikaan.

Valonmäärä on ollut huikea viimeisten viikkojen aikana ja ihon palamisriski on suuri talven jäljiltä sekä ruusufinnin aktivoituminen. Ihonsuojaaminen on loistava tapa ehkäistä valovaurioiden syntymistä iholla. Uutena tuotesarjana Hehkunlähteen valikoimaan ilmestyi Skinvisibles aurinkosuojasarja, jossa on jokaiselle iholle oma suojavoiteensa kertoimella spf50. Tuotteissa on edistyksellinen pro-layer teknologia, joka sitoo kaikki aiemmin levitetyt kosmeettiset tuotteet, kuten seerumit ja päivävoiteet ihoon, estäen tuotteen rullautumisen ja ihon tukkeutumisen. Parhainta näissä on tuoksuttomuutensa lisäksi, sinisen ja punaisen valonsuodattimet.


Lyhyesti kiteytettynä maaliskuu oli monipuolinen ja antoisa työkuukausi!


Alkanut kuu on kevät kuukausi, mutta se on samalla kesään valmistautumisen aikaa ja loistava aika kiinnittämään katse ihon uudistamiselle. Karvanpoistot sokeroinnein ja ihoa kirkastavat kasvohoidot ovat oiva tapa kesään valmistautumiselle, unohtamatta jalkahoitoja, jossa karkeat kantapäät hoidetaan pehmeiksi sekä varpaankynnet saavat kesäsävynsä kynsilakoin tai geelauksin.


Huhtikuu on virallinen rosacea kuukausi. Tämä haastavan, oikukas ihotauti, jolle ei ole vielä löydetty pysyvää parannuskeinoa, mutta apuja on saatavilla. Ajatuksena on kirjoittaa aiheesta tänne, koska rosacea koskettaa meitä monia. Sillä välin pääsette lisäämään tietoisuutta ihotaudista somemaailmani kautta.


Vuosi 2025 on juhlavuoteni uudesta kymmenyksestä alkaen, mutta myös ammatillisesta näkökannasta. Voitteko uskoa, että ensikuun lopussa tulee kuluneeksi 20vuotta, kun valmistuin kosmetologiksi Valkeakosken ammattiopistosta. Aika on mennyt nopeasti tuosta päivästä, ja mitä kaikkea tämä kaksikymmentävuotta on sisältänytkään mm. lisäkouluttautumista, paikanvaihdosta, matkustelua. Ihaninta on ollut, että osa teistä on kulkenut lähes kahdenkymmenenvuoden ajan mukanani ja nähneet kehitykseni nuoresta Emmistä tähän päivään. Juhlavuottani juhlistetaan Hehkunlähteessä ei pelkästään toukokuun ajan, vaan myös kesä- ja heinäkuun ajan. Eikö olekin mahtavaa?


Olen lomalla 29.4–12.5. Tämän kuun aikoja on muutama tarjolla. Tänä aikana te tavoitatte minut ainoastaan whatsappilla. Timman ajanvaraus huolehtii teistä tänä aikana, jossa teillä on mahdollista varailla ja muutella hoitoaikojanne seuraavan 2kuukauden ajalta. Ajanvaihdot ja peruutukset on tehtävä viimeistään 2vuorokautta ennen hoitoaikaa💡Kesälomaani en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta ilmoitan tästä teille hyvissä ajoin.


Kiitollisin mielin ja halauksin Emmi

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.